VELALLISTEN TUEN HALLITUSOHJELMA JULKISTETAAN 1.5.2019 KOLMEN SEPÄN AUKIOLLA JÄRJESTETTÄVÄSSÄ TILAISUUDESSA KLO 12:00 – 13:30.
TERVETULOA!
Velallisten tuki ry:n perustajajäsen Matti Haverinen toteaa lähimenneisyydestä arvostetun presidentti Kekkosen sanoin: ”Jos ei tunne tosiasioita lähimenneisyydestä, ei ymmärrä nykyhetkeä. Vielä vähemmän tulevaa.”
Haverinen jatkaa ja siteeraa suomalaista naiskansanedustajaa: ” Kun silmät kerran aukeavat, niitä ei voi enää sulkea”.
– Suomi on perintäyhtiöiden paratiisi siksi, että 1990-luvun pankkikriisin aikana velkojan rikoslainsäädäntö poistettiin ja tilalle tuli tsaarinaikainen 1868 lainsäädäntö:
Laki oikeudenkäymiskaaren muuttamisesta (1052/1991).
  • ́  Laki kiinnityksestä kiinteään omaisuuteen annetun asetuksen
  • ́  Kiinnityksestä kiinteään omaisuuteen 9 päivänä marraskuuta 1868 annettuun asetukseen lisätään siitä 13 päivänä kesäkuuta 1929 annetulla lailla (246/29) kumotun 15 §:n tilalle uusi 15 § seuraavasti
– Lainsäädäntöön lanseerattiin ns. Troijan hevonen, jota korruptoitunut poliittinen valtaeliitti on soveltanut tuhoisin seurauksin omiin tarkoituksiinsa.
Velallisten Tuki ry:n hallitusohjelman julkistaa yhdistyksen puheenjohtaja Liisa Mariapori.
HUOM! Velallisten Tuki ry julkaisee 1.5.2019 klo 13:30 esityksen hallitusohjelmasta tällä sivustolla.
Tarjoamme vappuhengessä maukkaita, uunituoreita munkkeja ja vappusimaa sekä erittäin ajankohtaisia ja konkreettisia toimenpide-ehdotuksia tulevalle hallitukselle ja päättäjille paikallaolijoille!
MUKAVAA VAPPUOHJELMAA ON TIEDOSSA!
TULE KATSOMAAN NÄYTTÄVÄÄ JA HALLITUSTA OHJEISTAVAA AUTOKULKUETTA HELSINGIN KESKUSTAAN KLO 10:00 – 12:00 JA 13:30 – 16:00 VÄLISENÄ AIKANA!
 
VELALLISTEN TUEN KULKUEEN sloganein varustetut pakettiautot ohjeistavat  
tulevaa hallitusta Helsingin keskustan Vappuhulinoissa. 
Autokulkue liikkuu Irwinin ja Remun sorretun kansan protestilaulujen tahdissa klo 10:00 – 12:00 Reitillä Kansalaistori (Oodin piha)-Töölönlahdenkatu-Mannerheimintie-Eduskuntatalon ohitus Sokoksen kulmasta-Kaivokatu-Kaisaniemenkatu-Pitkäsilta-Hakaniemenranta-Hämeentie-Siltasaarenkatu-Pitkäsilta-Vilhonkatu-Kaivokatu-Mannerheimintie-Finlandiatalon parkkipaikka
sekä
Finlandiatalon parkkipaikka-Mannerheimintie-Erottaja-Etelä-Esplanadi-Kauppatori-
Katariinankatu-Senaatintori-Unioninkatu-Pohjois-Esplanadi-
Mannerheimintie-Kolmen Sepän patsas-Finlandiatalon parkkipaikka
tai

Finlandiatalon parkkipaikka-Mannerheimintie-Erottaja-Bulevardi-Telakkakatu-Eiranranta-Merisatamanranta-Ehrenströmintie-Laivasillankatu-Eteläranta-Kauppatori –Pohjois-Esplanadi-Mannerheimintie-Kolmen Sepän patsas-Finlandiatalon parkkipaikka

Vallitsevien epäkohtien iskulauseita ja tulevan hallituksen ohjelmaohjeistuksia sisältävät pakettiautot rullaavat sanomaansa vieden Helsingin keskustan katuja 10:30-12:00 aikana ja parkkeeraavat katukierroksien päätteeksi klo 12:00 Kolmen Sepän Aukiolle, jossa ohjelma jatkuu.
Autosaattue jatkaa kulkuaan Helsingin keskustassa edellä mainituilla reiteillä Kolmen Sepän patsaalla järjestettävän 13:30 päättyvän tilaisuuden jälkeen klo 16:00 saakka.
Ks. Velallisten Tuki ry:n kotisivut:
 
Velallisten Tuen Kulkue 1.5.2019 -tapahtumasivu Facebook:
Velallisten oikeuksien puolustajien puheenvuoroja ja esityksiä on luvassa mm. seuraavien henkilöiden ja kirjoittajien toimesta: Velallisten Tuki ry:n perustajajäsen, yrittäjä Matti Haverinen, puheenjohtaja, KTM, veroasiantuntija Liisa Mariapori, Työ- ja elinkeinoministeriön neuvotteleva virkamies, VTT (kansantaloustiede) Pekka Tiainen, vahva ulosottoon joutuneiden puolustaja, sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija, SDP:n eurorovaaliehdokas Satu Taavitsainen ja lisäksi vaalivoittaja Perussuomalaisten strategi, työmies Matti Putkonen.
Velallisten Tuki ry ei ole puoluepoliittinen, vaan parlamentaariseen, yli puoluerajojen toteutettuun muutokseen tähtäävä, perustuslakia ja Euroopan ihmisoikeuksia kunnioittava järjestö.
Tule nauttimaan kanssamme mukavasta, Vappupäivän asiapitoisesta tunnelmasta.
 
Nähdään Kolmen Sepän Aukiolla!
Kategoriat: Yleinen