Elinkeinoelämän arvion mukaan automaattista päätöksentekoa on elintärkeää voida hyödyntää keskeisissä viranomaisprosesseissa. EK kiirehtii oikeusministeriötä läpiviemään perustuslainmukaisuutta koskevan esiselvityksen ja sen edellyttämät toimenpiteet kunnianhimoisessa aikataulussa. Nyt syntynyt pattitilanne on myrkkyä koko hallinnon digitalisaatiolle, arvioi EK:n uuden Osaaminen ja digitalisaatio -yksikön johtaja Taina Susiluoto.

Oikeusministeriö on aloittanut esiselvityksen viranomaisten automaattisesta päätöksenteosta. Kysymys ajankohtaistui loppuvuodesta, kun apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin epäili, ettei verottajan vakiintunut tapa tehdä veropäätöksiä automatisoidusti ole perustuslain mukainen. Apulaisoikeusasiamiehen mukaan ongelmana olisi eritoten se, että automaation takia ei voida riittävän tarkasti osoittaa veropäätösten vastuutahoa.

 Katso tästä koko artikkeli

Automaatio on elinehto hallinnon tehostamiselle ja resursoinnille

EK:n johtajan Taina Susiluodon arvion mukaan Suomella on päinvastoin tarve vauhdittaa automaation hyödyntämistä hallinnossa:

Automaatiopäätökset ovat osa vakiintunutta viranomaistoimintaa, josta Suomessa on erinomaiset kokemukset. Verottajan arvion mukaan yli 80 prosenttia kaikista verotuspäätöksistä tehdään täysin automaattisesti. Tämä on säästänyt noin 2000 henkilötyövuotta. Myös Kela hyödyntää automaattista päätöksentekoa laajasti ja maahanmuuttovirasto Migri tarvitsee sitä käsittelyruuhkansa hallintaan.”

Susiluodon mukaan julkisen sektorin ainoa tie toiminnan tehostamiseksi on digitalisaatio – ei se, että palkataan lisää käsipareja rutiiniluonteisiin tehtäviin. Se on mahdotonta niin julkisen talouden kuin työvoimapulankin takia.  

Kehitys voi pysähtyä vuosiksi

Suomi on hallitusohjelmassa sitoutunut julkisten palveluiden kunnianhimoiseen digitalisatioon, Taina Susiluoto muistuttaa. Tämä tärkeä tavoite karkaa ja jäämme kehityksen kyydistä, jos nykyisiäkin digikäytäntöjä halvaannutetaan.

Päättäjillä on nyt näytön paikka. On toimittava nopeasti ja osoitettava, että Suomen digitaalinen tahtotila ja aidot teot kohtaavat.

”Suomen olisi vaarallista jäädä pattitilanteeseen, jossa viranomaiset eivät epäselvän lainsäädäntötulkinnan takia pysty etenemään omassa digitalisaatiossaan ja hyödyntämään automaattista päätöksentekoa yhteiskunnan parhaaksi.”

”Oikeusministeriön esiselvitykselle on asetettava kunnianhimoinen aikataulu. Ja mikä vielä tärkeämpää – sen tulosten perusteella on ryhdyttävä ripeästi toimenpiteisiin ja tarvittaessa uudistettava lainsäädäntöä. Myös muiden ministeriöiden on aloitettava omaan sektoriinsa kuuluva selvitys- ja uudistustyö viipymättä, jos näin ei ole jo tehty.”

Kategoriat: Yleinen