Liike Nytin kansanedustaja arvostelee pääministeriä EU:n elvytyspaketista

EU-johtajien sopiman elvytyspaketin taloudelliset yhteisvastuut ovat ”ohituskaista kohti liittovaltiota”, katsoo Liike Nytin kansanedustaja Harry ”Hjallis” Harkimo Puheenvuoron blogissaan.

”Tästä pitäisi keskustella nyt ja vielä enemmän eduskunnan lomien jälkeen aivan asioiden oikeilla nimillä. Pääministeriä on kehuttu onnistuneesta neuvottelutaktiikasta. Viimeistään kun pöly laskeutuu, niin totuus selviää”, Harkimo toteaa blogissaan.

Harkimon mukaan hajanainen EU on Kiinan, Venäjän ja Yhdysvaltain Donald Trumpin tavoite, joten sopimus oli tärkeä saada aikaan.

”Mutta ei satojen miljardien eurojen ja vuosikymmenten sitoumusten diiliä voi näin löperöllä tavalla päästää eteenpäin. Elvytyspaketin sisältö on vielä täysin pimennossa. Jo näihin kysymyksiin joutui kaivamaan tosissaan, kun tietoa ei tunnu olevan.”

Kuusi kysymystä pääministerille

Harkimo listaa blogissaan kuusi avointa kysymystä pääministeri Sanna Marinille (sd). Hän syyttää Marinia vastuunpakoilusta, kun ”Suomen antamat suorat tuet 6,6 miljardia euroa maksetaan korkoineen takaisin vuosina 2028–58”. Harkimon mukaan Suomen tila nettomaksajien joukossa koheni, koska Suomen bkt putosi enemmän kuin muilla.

”Miksi ette kerro tätä kansalle?” Harkimo ihmettelee blogissaan.

EU:ssa pohditaan nyt elvytyspakettia varten otettavien lainojen takaisinmaksua uusilla EU-veroilla: päästökaupan laajentamisella, hiiliverolla, digiverolla, muoviverolla ja verottamalla suuryritysten toimintaa. Marinin on sanonut aiemmin, että muoviverolle Suomi on jo näyttänyt vihreää valoa. Omien varojen osuutta lähdetään Marinin mukaan vasta työstämään, eikä niistä ole vielä tarkkaa esitystä.

”EU:n budjetti pitää sisällään kuuden miljardin euron muoviveron, jota mikään maa ei ole hyväksynyt? Koska ajattelitte kertoa kuinka paljon verotus kokonaisuudessaan meillä tulee nousemaan?” Harkimo kysyy.

Lisäksi Harkimo tiedustelee, miten Suomi toimii, jos joku maa ei pysty maksamaan osuuttaan. Marin on korostanut tarkkarajaisuutta, joka tuli pakettiin Suomen vaatimuksesta. Harkimo pitää tarkkarajaisuudesta puhumista vastuuttomana.

”Millä aikataululla olette ajatelleet kertoa välttämättömistä sopeutuksista ja uudistuksistanne, joita te kyllä muilta vaaditte?

”Unionissa on kyse myös oikeudenmukaisuudesta. Kreikka on kertonut suunnitelmistaan tarjota seitsemän prosentin tasaveroa maahan muuttaville suomalaisille eläkeläisille. Miten aiotte toimia asiassa?” Harkimo kysyy.

Marin ilmoitti viime torstaina jäävänsä muutaman viikon kesälomalle.

 

Kategoriat: Yleinen