Eduskunnan kansanedustajille, avustajille ja puoluetoimistoille

 

TOIMEENPIDEOHJEISTUS KANSANEDUSTAJILLE JA TULEVALLE HALLITUKSELLE

 

Hallituksen oikeat kansantalouteen vaikuttavat toimenpiteet ovat juuri nyt ensiarvoisen tärkeitä.

Ohjeistusesityksessä kuvataan lainsäädännön ja talouden ongelmallinen nykytilanne, vallitseva tsaarinaikainen 1868 aikainen, summaariset velkojan rikokset mahdollistava 1992 lainsääntö, tulospalkkaisen verotus- ja ulosottotoiminnan ydinongelmat sekä esitetään konkreettisia toimenpiteitä paremman tulevaisuuden puolesta.

Tämän hallituksen toimenpide-esityksen esittäjä on yli kahden vuosikymmenen ajan ollut Postipankin, Verohallinnon, Ulosoton ja Oikeuslaitoksen jatkettujen vakavien menettelyvirheitten ja mielivallan kohteena.

Ohjeistuksen lähdeaineistona on käytetty Työ- ja elinkeinoministeriön ja Valtakunnanvoudinviraston tilastoja sekä TEMin neuvottelevan virkamiehen ja kahden maan  johtavan veroasiantuntijan esityksiä ja lausuntoja.

Johtopäätöksenä esitetään Verohallinnon valvontajohtajan 2016-2019 toimenpiteitten ja ulosottoon 2016-2018 erääntyneinä menneiden verojen dramaattisen kolminkertaistumisen välinen yhteys, joka paljastaa Suomessa vallitsevan ulosotto-ongelman ydinkysymyksen. 

Anonyymin verotarkastajan toimesta postitettiin 27.4.2018 oikeustieteen tohtori Janne Juuselalle ja veroasiantuntija, KTM Liisa Mariaporille kopio Verohallinnon valvontajohtajan toimesta 19.4.2018 päivätystä, ”kaikille Suomen Verohallinnossa työskenteleville verotarkastajille, heidän esimiehilleen, verotarkastuksen asiantuntijoille ja muille päälliköille”  sähköpostina lähetetystä myllykirjeestä, jonka tavoitteena on piiskata verotarkastajia luku- ja euromääräisiin jälkiverotusesityksiin.

Ks. liite 1 – Verotarkastajan paljastus 2018-04-27

Verohallinnon valvontajohtajan työkokemus on oikeustieteen opiskelujen jälkeen pelkästään Kakolan vankilasta ja Verohallinnosta, joista hän mahdollisesti on saanut yksipuolisen ja tosiasioista poikkeavan, ylivertaisen käsityksen muihin kanssaihmisiin nähden?

Pelkästään kk-ansiotyössä toiminut valvontajohtaja on elämänsä ajan toiminut yksinomaan turvallisessa kk-palkkaisessa valtion virassa, jossa hänen ei ole koskaan tarvinnut kantaa huolta oman yrityksen kannattavuudesta. Verohallinnon valvontajohtaja ilmeisesti kuvittelee, että ns. ”ruuvia kääntämällä” voidaan yrittäjästä puristaa määrättömästi ja jopa lainvastaisesti veroeuroja. Valvontajohtajan todellisuudesta harhautunut ajatusmaailma on mahdollisesti aiheuttanut kansantaloudellisen katastrofin.

Valtakunnanvoudinviraston ja Työ- ja elinkeinoviraston ulosottotilastot todistavat, että vuonna 2016 ns. katkaistiin kamelin selkä, yritystoiminnasta ei ole saatavissa veroeuroja siksi, että verotettavat eurot ohjautuvat perittäväksi kansantaloudellisesti tuottamattomaan ulosottovirastoon, kun maksukykyä ei ole.

Valvontajohtajan johtamismenetelmä muistuttaa Frederic Winslow Taylorin ”Scientific Management -sekuntikellotuotannonohjausmenetelmää” Yhdysvaltain 1930-luvulta, josta kansainvälisessä yritysmaailmassa luovuttiin epäinhimillisenä luovuttiin jo 1970-luvulla.

Ks. liite 2  Valvontajohtajan CV-Profile_2018-04-28

Ks. liite 3 – TEM VTT P. Tiaisen esitys 2019-04-07

Ks. liite 4 – Ulosottoperittävät 2012-2018

Verotarkastaja esitti Juuselan ja Mariaporin kautta yrittäjille kohdistetussa viestissään:

”Verohallinnossa vallitsee juuri nyt pelon ilmapiiri, eikä juuri kukaan uskalla hallinnon sisällä vastustaa johtajien ties miten päättömiä ehdotuksia. Ns. vastarannan kiisket on tehokkaasti eliminoitu viime vuosien organisaatiouudistuksissa. Asia on kuitenkin mielestäni niin vakava, että toivon tämän johtavan ainakin jonkinlaiseen julkiseen keskusteluun verotarkastusten tavoitteista ja niihin käytettävistä keinoista.”  

Emeritusprofessori Matti Virén ja oikeustieteen tohtori Janne Juusela pitivät Eduskunnan Pikkuparlamentin 14.2.2019 ”Lisääntyvä köyhyys” -seminaarissa Verohallinnon tulostavoitteisiin verotarkastuksiin perustuvia veronoikaisuesityksiä jopa lainvastaisina.

Hallituskeskusteluissa ja tulevan hallituksen toimenpideohjelmassa tämä anonyymin verotarkastajan 4/2018 esittämä toive saada ”julkiseen keskusteluun verotarkastusten tavoitteista ja niihin käytettävistä keinoista” tulee saattaa objektiivisesti toimivan asiantuntijaryhmän tarkasteluun.

Seuraavassa esitetään tarkennettu toimenpideohjeistus tulevalle hallitukselle sekä kaikille kansanedustajille.

TOSIASIAT ON ENSIN TUNNUSTETTAVA: VIRANOMAISKORRUPTIO ON MAAN TAPA

Käräjäoikeudet tekevät vuosittain noin 400.000 – 450.000 yksipuolista tuomiota summaarisissa menettelyissä, jossa velan perustetta ja velan vanhentumista ei tutkita, vaan päätös tehdään ulosottoviraston, perintätoimistojen tai pankkien vaatimuksesta ”velallisen kuulemisen jälkeen”.

Todellisuudessa velallisia ei usein edes kuulla tai esitetä päteviä perusteiltaan tai määrältään päteviä velka-asiakirjoa.

Verovirkailijoiden, ulosoton ja tuomioistuimen summaariset päätökset ovat kuitenkin heti täytäntöön pantavissa, eikä niistä saa valittaa. Verot on maksettava heti. Ulosottaja voi useimmiten myydä heti ulosotetun varallisuuden poliisin vielä antaessa virka-apua!

Oikeudenmukainen oikeudenkäynti ei näissä tapauksissa toteudu, joten yksipuoliset summaariset tuomiot ja yrittäjien omaisuuden myynti alihintaan on  lopetettava.

Oikeusvaltio ei toimi niin, että yrittäjien omaisuus myydään alihintaan velkojille, jotka myyvät ne edelleen suurella voitolla eteenpäin ja velat jäävät yrittäjille ikuisuusveloiksi.

  1. VERO- JA ULOSOTTOMIESTEN TULOSPALKKAUS/PISTEYTYSJÄRJESTELMÄ POISTETTAVA

Vero- ja ulosottoviraston virkamiehet perintätoimistot hakevat käräjäoikeuksilta yksipuolista tuomiota ja käräjäoikeudet soveltavat 1992 käyttöönotetun 1868 tsaarinaikaista, summaarista velkomis- ja velkaistamismenettelyä, joka on jo lähes tuhonnut ennen kukoistavan pk-yrityssektorin ja saattanut yli 10 % kansalaisista ulosottovelallisiksi.

Tulospalkkaisten verotarkastajien verotarkastusten perusteella tehtyjen veronoikaisujen  jälkiverotusesitysten seurauksena ulosottoviraston perinnässä olevat verot ovat kasvaneet lähes kolminkertaisiksi 2016-2018 aikajaksolla 800 M eurosta 2,2 Mrd euroon, kun samanaikaisesti Suomessa oli merkittävä noususuhdanne.  Vrt. liite 4

 Vastaavia perintätoimistojen perinnässä olevia velkoja ei ole tilastoitu, mutta niiden arvioidaan olevan samaa suuruusluokkaa.

Valtakunnanvoudinviraston ja Työ- ja elinkeinoviraston tilastotietojen avulla voi tehdä johtopäätöksen, että yritysten veronmaksukyky ylittyi vuonna 2016 noususuhdanteesta huolimatta, joka on aiheuttanut nyt edessä olevan laskusuhdanteen.

1.1 Valtakunnanvoudinviraston sekä TEM-tilastot ja esitykset edellä esitetyn johtopäätöksen lähdeaineistona

Tilanne on täysin kestämätön. Yksipuolisiin, summaarisiin menettelyihin perustuva velkominen tulee heti lopettaa ja toimiva viranomaisvalvonta, jossa menettelyvirheitä tehnyt virkamies on saatettava viralta poispantavaksi vahingonkorvausvelvolliseksi ja kansantalouden tärkeimpien ydinrakenteiden elvyttämiseksi.

Kansalaisille ja yrityksille viranomaisten menettelyvirheistä aiheutetut vahingot on korvattava täysimäärisesti Suomen oikeusvaltioaseman takaisinsaamiseksi.

Lähteet:          Työ- ja elinkeinoministeriön neuvotteleva virkamies, VTT (kansantaloustiede) Pekka Tiaisen 7.4.2019 päivätty esitys otsikolla ”ULOSOTTOVIRASTON PERUSKORJAUS VÄLTTÄMÄTÖN TYÖLLISYYSTAVOITTEIDEN SAAVUTTAMISEKSI”, erityisesti esityksen sivu 12, jonka selkeästä pylväsdiagrammista käy selväksi edellä esitetty 2016-2018 vuosien dramaattinen kehitys. Vrt. liite 3 ja liite 4

1.2 Valtakunnanvoudinviraston ja TEM-esitykset sekä Verohallinnon valvontajohtajan 19.4.2018 sähköposti

Kohdissa 1 ja 1.1 esitetyistä tilastofaktoista sekä Verohallinnon valvontajohtajan sähköpostista voi tehdä johtopäätöksen, että otsikossa mainitun ko. sähköpostin julkistanut verotarkastaja teki isänmaallisen teon paljastaessaan Verohallinnon ohjausjärjestelmän, joka tuhoaa pysyvästi yritystoimintaa Suomessa. Vrt. liite 1liite 2, liite 3 ja liite 4

Lakeja kunnioittavan verotarkastajan ja tilastofaktojen perusteella lainmukaisesti toimivien verotarkastajien toimintaedellytykset hävisivät, kun valvontajohtaja aloitti helmikuussa 2017 ”Director of Uusimaa Tax Auditing Unit” -valvontajohtajana sen jälkeen, kun oli 2015 – 1/2017 Verohallinnossa työskennellyt ”Director / Head of Tax Risk Management at Verohallinto – Finnish Tax Administration” -tehtävässä. Vrt. liite 1 ja liite 2

Vuonna 2016 katkesi ns. kamelin selkä, yritysten ja kansalaisten veromaksukyky, kun ulosottoon siirrettyjen maksamattomien verojen määrä kolminkertaistui 2016-2018 aikavälillä Verohallinnon ja Ulosottoviraston summaaristen jälkiverotusesitysten ja velkomismenettelyiden johdosta.

Johtopäätös: Verotusta ei voi lisätä, kun niitä ei ole varaa maksaa. Yritysverotuksen lisääminen vuosina 2016-2018 on jopa noususuhdanteessa johtanut ulosotossa olevien verojen räjähdysmäiseen kasvuun. Laskusuhdanteessa verotuksen lisääminen on pysyvää tuhoa aiheuttava katastrofi. Vrt. liite 4

Verohallinnon toiminta on järkeistettävä ja Verohallinnon ohjeistus saatava vastaamaan verolainsäädäntöä. Verohallinnon veronkorotukset ja viivästysseuraamukset on kohtuullistettava ja Verohallinnon on maksettava palautuksille sama korko kuin viivästysseuraamuksille. Verohallinnon on myös aina myönnettävä asiassa yrittäjän pyynnöstä maksujärjestely.  Yritysten konkurssiinajo ja tuhoaminen tulos/tavoitepalkkaisten verotarkastajien mielipideverotusesitysten perusteella on lopetettava. Lakeja rikkovat verovirkamiehet on saatettava korvausvastuuseen kansantalouden ydinrakenteiden, pk-yritystoiminnan tuhoamisesta. Tulostavoitteiset ja -määräiset verotarkastukset on lopetettava.

Virheelliset verotuspäätökset on heti korjattava ja korvattava, jotta yrittäjien ei tarvitse käydä pitkiä ja kalliita prosesseja virheiden korjaamiseksi.

Lähteet:          https://www.oikeusmurha.fi/mot-ulosotetut-miljonaarit-28-5-2018-tv1/

1.3 Hallituksen tulee perustaa työryhmä / valiokunta ulosottomiesten menettelyvirheitten selvittämiseksi

Tulospalkkaisten ulosottomiesten lainvastaisiin menettelyistä on tehtävä loppu.

Esimerkkinä pääkaupunkiseudun ulosottomiehen vakavista menettelyvirheistä voidaan mainita Mikkelissä tapahtunut vaalirauhan häirintä, kun tulospalkkainen ulosottomies häiritsi SDP:n kansanedustaja Satu Taavitsaisen eduskuntavaalikampanjaa.

Lähteet:          Velallisten Tuki ry:n kotisivusto ja Etelä-Savo sanomalehden artikkeli

https://www.velallistentuki.fi/yleinen/ulosottomies-hairitsi-satu-taavitsaisen-vaalikampanjaa/

  1. 1990-LUVUN ELINKAUTISVELKAVANGIT PITÄÄ VAPAUTTAA JA UUSI ALKU KONKURSSIIN MENNEILLE YRITTÄJILLE TEHTÄVÄ MAHDOLLISEKSI

Oikeus- ja pääministerille luovutetut toimenpidepyynnöt käsiteltävä viipymättä

Nykyisellä oikeusministeri Antti Häkkäselle on viime vaalikaudella luovutettu 138 kansanedustajan allekirjoittama vaatimus siitä, että välittömästi sen jälkeen, kun ulosotossa olevat velat on maksettu, tulee ulosottoviraston automaattisesti (digitaalisesti) poistaa ulosottomerkintä henkilön luottotiedoista.

Oikeusministeri Häkkäselle luovutettiin 19.2.2019 Kokemäen vaalitilaisuudessa erittäin kiireellinen toimenpide- ja selvityspyyntö, joka edelleen on käsittelemättä.

Sama erittäin kiireellinen toimenpide- ja selvityspyyntö luovutettiin 12.4.2019 pääministeri Juha Sipilälle Velallisten Tuki ry:n toimesta Tikkurilan vaalitilaisuudessa.

Lähteet:

https://www.velallistentuki.fi/yleinen/oikeusministeri-antti-hakkaselle-19-2-2019-kokemaella-luovutettu-selvityspyynto/

https://www.velallistentuki.fi/yleinen/paaministeri-sipilalle-12-4-2019-totuusfoorumi-ja-toimenpidepyynto/

Kansanedustaja Harry Harkimon 31.3.2019 Blogi-kirjoitus – ks. ao. ote

“Viimeisten vuosien noususuhdanne on siivittänyt kansantalouden nousuun, työllisyysasteen ylös, ja viennin kasvuun. Ihan kaikkia suomalaisia ei tälle lennolle kuitenkaan ole huolittu mukaan; samaan aikaan yleisen taloudellisen tilanteen kohentuessa on ulosotossa olevien suomalaisten lukumäärä jatkanut tasaista kasvuaan jo vuosikymmenen. On täysin absurdia, että talouskasvusta ja hyvinvointiyhteiskuntamme turvaverkoista huolimatta tänä päivänä noin joka kymmenes suomalainen on ulosotossa.

Ja siitä suosta ei hevillä nousta. Eikä ainakaan valtiovallan tuella. Vuonna 2015 voimaan astuneen lakimuutoksen myötä kestää neljännesvuosisadan, ennen kuin velallisen velka vanhenee. Erityisen kipeästi tämä osuu yrityskonkurssin tehneisiin. Pahimmillaan korkoa korolle kasvavilla veloilla käydään rahoituslaitosten välistä riistokauppaa, varattoman velallisen koko prosessista tietämättä. Tämä jälkiperinnällä kurjistuttaminen on saatava kuriin.

Tilanne on kestämätön. Vuosikymmeniä jatkuvan tuloksettoman velkomisen sijasta olisi niin taloudellisesti kuin sosiaalisestikin ainoa oikea ratkaisu auttaa ihmiset takaisin jaloilleen ja pysäyttää velkaorjakauppa. Nyt olisi siihen hyvä hetki. Jyrkentyvän kestävyysvajeen ikeessä on pakko saada velkojen ja kannustimien tuplaloukkuun jäänyt satojen tuhansien ihmisten työvoimareservi mukaan rakentamaan yhteiskuntaa, niin rohkeina yrittäjinä kuin ammattitaitoisina työntekijöinäkin. Nyt olisi hyvä aika tehdä laki, että 3–5 vuoden kuluttua konkurssista tai velkajärjestelystä ihminen saisi uuden alun. Siinä säästäisivät kaikki: osa näistä ihmisistä työllistyisi ja toisi valtion kassaan rahaa, koska heidän olisi taas mielekästä tehdä töitä. On järjenvastaista pitää ihmiset velkavankeudessa, nyt me menetämme hyviä ihmisiä.”

  1. ULOSOTTOVELALLISEN SUOJAOSUUDEN TUNTUVA TASOKOROTUS

Aikaisemminkin valmistelussa ollut ulosottovelallisen suojaosuuden nosto 672,30 eurosta kuukaudessa 900 euroon kuukaudessa tulee toteuttaa erittäin kiireellisenä.

  1. OLENNAISEN TÄRKEÄT PK-YRITYSTEN ASIAT YHDEKSI KÄRKITEHTÄVÄKSI

Pitäisi perustaa erillinen pk-yritysministeriö tai ainakin tehtäväalue.

Tulisi käynnistää yrittämisen ja työllisyyden politiikkaohjelma, jossa pk-yritysten asioiden käsittely on keskeisessä asemassa.

Työ tulisi tehdä poikkihallinnollisesti siten, että mukana ovat TEMin, Verohallinnon, Oikeushallinnon, Koulutuksen ja Sosiaaliturvan sekä muut tehtäväalueet, joilla on merkitystä pk-yritysten kannalta.

Käsittelyn organisoimiseksi olisi tärkeä perustaa erillinen pk-yritysneuvottelukunta, jollainen Suomen valtion hallinnossa on aikaisemmin ollut.

Verotuksen oikeellisuuden valvonta ja lakiin perustumattoman verotuksen välitön oikaisu ilman pitkiä valitusprosesseja pitäisi kuulua perustettavan yritysministeriön tehtäviin, jotta turhilta oikeudenkäynneiltä ja konkursseilta vältyttäisiin. Verotuksen on aina perustuttava lakiin ja sen on oltava oikea-aikaista ja kohtuullista. Myös veronkorotukset, viivästysseuraamukset ja veronlisäys on kohtuullistettava ja palautuskorko on oltava sama kuin maksuunpanon korko. Tätä edellyttää jo yhdenvertaisuudenperiaate.

Veroasiantuntija, OTT Janne Juuselan 14.2.2019 Eduskunnan esityksessä verotuksen nykytilanne ja tarvittavat toimenpiteet on hyvin kiteytetty. Ks. liite 5 

  1. VELKOJAN VASTUU JA VIRHEELLISTEN TUOMIOIDEN PURKAMINEN

Lähteet:          Vero- ja hallinto-oikeuden asiantuntija, emeritusprofessori Edward Anderssonin 21.7.2011 lausunto, Ks. liite 6

Veroasiantuntija, oikeustieteen tohtori Janne Juuselan 25.4.2019 lausunto, Ks. liite 7

Yrittäjä, ekonomi Jouko Raidan, 14.2.2019 esitys Postipankin vilpillisestä menettelystä, Ks. liite 8

  1. OBJEKTIIVISESTI AJATTELEVIEN VEROASIANTUNTIJOIDEN OPIT OTETTAVA KÄYTTÖÖN

6.1                 Oikaisulautakunta poistettava veronoikaisumenettelyn välivaiheena

6.2                 Ensimmäinen muutoksenhakuaste on oltava hallinto-oikeus ja toisena muutoksenhakuasteena on oltava aina Korkein hallinto-oikeus.

6.3                 Verohallinnon Perustuslain 2 §:n vastainen menettely säädettävä rangaistavaksi

6.4                 Harkintavaltaa mahdollistavat säädökset poistettava verotusmenettelystä

6.5                 Verohallinnon verolakeja laajentavasti soveltava käytäntö säädettävÄ rangaistavaksi

6.6                 Verohallinnon ohjeistusvalta on lakkautettava.

6.7                 Siirryttävä Viron veromalliin, jossa kaikkia yritysmuotoja kohdellaan samalla tavalla, veroprosentti on 20 % ja arvonlisäveroprosentti on 20 % ja arvonlisäveron alaraja 75.000 euroa pk-sektorin elvyttämiseksi. Lähde: Liisa Mariapori

6.8                 Konkurssilainsäädäntöä on uudistettava ja ikuisuuskonkurssipesät lopetettava.

6.9                 Kaikki perintäluvat peruttava, koska perintätoimistot perivät kohtuuttoman suuria kustannuksia, eivätkä pysty esittämään velkakirjaa, laskua tai muuta selvitystä alkuperäisen velan perusteesta.

6.10               Yksipuoliset tuomiot summaarisessa menettelyssä lopetettava. Niitä tehdään 450.000 vuodessa ja ne ovat yhdenvertaisuusperiaatteen ja omaisuudensuojan vastaisia, koska velkakirjaa, laskua tai muuta saamisen perustetta ei tarvitse esittää. Yksipuoliset tuomiot ovat siten yhdenvertaisuusperiaatteen ja omaisuudensuojan vastaisia.

6.11               Oikeuslaitoksissa siirryttävä järjestelmään, jossa auktorisoitu valamiehistö tekee päätöksen, ei tuomari. Suomi on ollut oikeudettomassa tilassa 30 vuotta ja nyt tämä tilanne olisi korjattava pikaisesti.

6.12               90-luvun laman ja oikeuslaitoksen uhrien asiat pitää korjata ja korvata siten, että Suomeen perustetaan ns. Norjan mallin mukainen totuusfoorumi, joka tutkii asiat uudestaan, tekee uuden päätöksen ja määrää valtion korvaamaan vahingot.

6.13               Pikavippifirmoille ja perintätoimistoille on asetettava korkokatto, jolloin korko saa olla enintään 10 % vuodessa.

6.14               Koko verotarkastustoiminta pitää lakkauttaa ja Verohallinnon toiminta pitää muuttaa yrityksiä tukevaksi. Näin yritykset pystyvät investoimaan ja  työllistämään ja valtion verotulot saadaan kasvuun.

Lähteet:          Veroasiantuntija, oikeustieteen tohtori Janne Juuselan 14.2.2019 Eduskunnan esitys (liite 5)

Veroasiantuntija, KTM Liisa Mariapori: Liisa Mariapori: ”Verottaja  tappolinjalla” (1998) ja ”Yrittäjien oikeusturva ja harkintavallan ulottuvuus verotarkastuskertomuksissa” (2017) sekä Liisa Mariaporin 14.2.2019 Eduskunnan esitys, Ks. liite 9

Tämän kirjelmän liiteaineisto (154 sivua, 9 liitettä) on erottamaton osa tätä ohjeistusta.

 

Sipoossa 13. päivänä toukokuuta 2019

 

Ystävällisin terveisin,

 

VELALLISTEN TUKI RY

 

Psta Jouko Raita, Ekonomi, Pk-yrittäjä 1978 lähtien, Velallisten Tuki ry:n jäsen

 

 

Liiteaineisto:

Anonyymin verotarkastajan 27.4.2018 paljastuskirje ja 19.4.2018 klo 18:18 sähköposti, 4 sivua, liite 1

Verohallinnon valvontajohtajan 28.4.2018 englanninkielinen CV, 3 sivua, liite 2

Työ- ja elinkeinoministeriön 7.4.2019 esitys, 42 sivua, liite 3

Ote (sivu 12) Tiaisen esityksestä, Ulosoton maksamattomat verot vuosina 2016-2018, 1 sivu, liite 4

Veroasiantuntija, OTT Janne Juuselan 14.2.2019 Eduskunnan esitys, 7 sivua, liite 5

Emeritusprofessori Edward Anderssonin 31.7.2019 lausunto, 6 sivua, liite 6

Veroasiantuntija, OTT Janne Juuselan 25.4.2019 lausunto, 4 sivua, liite 7

Yrittäjä, ekonomi Jouko Raidan 14.2.2019 Eduskunnan esitys, 59 sivua, liite 8

Veroasiantuntija, Velallisten Tuki ry:n pj Liisa Mariaporin 14.2.2019 Eduskunnan esitys, 28 sivua, liite 9

Yhteensä 154 sivua, 9 liitettä

 

 

Kategoriat: Yleinen