TALOUSSANOMAT 16.5.2019, Verottaja muutti tietojärjestelmää: konkurssien määrä kasvoi 45,2 prosenttia

Tilastokeskuksen mukaan tammi–huhtikuussa pantiin vireille 942 konkurssia eli 293 konkurssia enemmän kuin vuotta aiemmin. Vireille pantujen konkurssien määrä oli alkuvuonna 45,2 prosentin kasvussa. Taustalla on kuitenkin lähinnä verottajan tietojärjestelmän muutos. Tilastokeskuksen mukaan tammi–huhtikuussa pantiin vireille 942 konkurssia eli 293 konkurssia Lue lisää…

VELALLISTEN TUKI RY:N TARKENNETTU 13.5.2019 ESITYS HALLITUKSELLE

Eduskunnan kansanedustajille, avustajille ja puoluetoimistoille   TOIMEENPIDEOHJEISTUS KANSANEDUSTAJILLE JA TULEVALLE HALLITUKSELLE   Hallituksen oikeat kansantalouteen vaikuttavat toimenpiteet ovat juuri nyt ensiarvoisen tärkeitä. Ohjeistusesityksessä kuvataan lainsäädännön ja talouden ongelmallinen nykytilanne, vallitseva tsaarinaikainen 1868 aikainen, summaariset velkojan rikokset mahdollistava 1992 lainsääntö, tulospalkkaisen Lue lisää…

ULOSOTTOMIES HÄIRITSI KANSANEDUSTAJAEHDOKAS SATU TAAVITSAISEN VAALIKAMPANJAA!

TULOSPALKKAISET ULOSOTTOMIEHET TOIMIVAT LAINVASTAISESTI, KUN VIRANOMAISVALVONTAA EI SUOMESSA OLE TILANNE ON RIISTÄYTYNYT KÄSISTÄ, KUTEN TÄMÄ MIKKELIN ESIMERKKI OSOITTAA: Mikkelissä kauppakeskuksessa järjestämässäni Sadun klinikka -tilaisuudessa naispuolinen pääkaupunkiseudun ulosottomies häiritsi eduskuntavaalikampanjaani, toteaa silloinen eduskuntavaaliehdokas Satu Taavitsainen. Ulosottomies nimitteli Taavitsaista huhtikuussa 2019 IDIOOTIKSI vaalitilaisuudessa. Lue lisää…

Velallisten Tuki julkisti hallitusohjelman sekä Perussuomalaisten, Työ- ja Elinkeinoministeriön neuvottelevan virkamiehen ja SDP:n eurovaaliehdokkaan terveiset Vanhan rappusilla

Velallisten Tuki ry:n kulkue ja asiantuntijaryhmä toimi Velallisten hyväksi vappupäivänä 2019 Helsingissä. Velallisten Tuen neljän pakettiauton saattue liikkui Helsingin keskustassa (Hakaniemi, Keskusta, Senaatintori, Kaivopuisto, Kauppatori, Kolmen Sepän aukio) vappuaamupäivän aikana. Varsinainen tietoisku toteutettiin Helsingin paraatipaikalla Vanhan Ylioppilastalon rappusilla klo 12:00 Lue lisää…

TULE VAPPUSIMALLE JA MUNKILLE VELALLISTEN TUKI RY:N 1.5.2019 KLO 12-13:30 VAPPUPÄIVÄN TIETOISKUUN KOLMEN SEPÄN PATSALLE!

VELALLISTEN TUEN HALLITUSOHJELMA JULKISTETAAN 1.5.2019 KOLMEN SEPÄN AUKIOLLA JÄRJESTETTÄVÄSSÄ TILAISUUDESSA KLO 12:00 – 13:30. TERVETULOA! Velallisten tuki ry:n perustajajäsen Matti Haverinen toteaa lähimenneisyydestä arvostetun presidentti Kekkosen sanoin: ”Jos ei tunne tosiasioita lähimenneisyydestä, ei ymmärrä nykyhetkeä. Vielä vähemmän tulevaa.” Haverinen jatkaa Lue lisää…

23.4.2019 Jukka Davidsson: TOTUUDESTA MUUTOKSEEN -webinaari 14.5.2019 klo 13:00 – 14:30

Ekonomi, yrittäjä Jukka Davidsson järjesti Helsingissä 23.4.2019 infotilaisuuden, jossa hän kertoi Suomessa vallitsevasta vakavasta hallinnon ongelmasta, johon tarvitaan pikainen muutos. Suomessa on pitkään jatkunut konfliktitilanne, josta valtamedia ei kirjoita jonka olemassaolon viranomaishallinto ja poliittinen johto systemaattisesti pyrkivät salaamaan kansalaisilta. Isänmaalliset Lue lisää…

Pääministeri Sipilälle luovutettiin Vantaalla 12.4.2019 totuusfoorumi- ja toimenpidepyyntö

Velallisten Tuki ry:n delegaatio puheenjohtaja Liisa Mariapori yrittäjäjäsenien ekonomi Jouko Raidan, pesulayrittäjä Riitta Vanhala-Kukkosen ja filosofian tohtori, meribiologi Hannu L Suomisen kanssa luovutti tänään Keskustapuolueen vaalitilaisuudessa pääministeri Juha Sipilälle Vantaalla erittäin kiireellisen pyynnön ns. Norjan mallin mukaisen totuusfoorumin perustamisesta Suomeen Lue lisää…